Kiitokset äänestäjillemme!

KIITOKSET ÄÄNESTÄJILLEMME!

Euroopan parlamentin jäsenten vaalit käytiin kaikissa EU:n jäsenvaltiossa sunnuntaina 25.5.2014.

Ennakkoäänestys kotimaassa suoritettiin aikavälillä keskiviikosta tiistaihin 14.- 20.5.2014.

Varsinainen vaalipäivä oli  sunnuntaina 25.5.2014.

Vaaleissa valittiin yhteensä 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin 28 jäsenvaltiosta. Suomesta valittiin 13 parlamentin jäsentä. Eurovaaleissa vaalipiirinä toimii koko Suomi.

Perussuomalaiset saavuttivat Euroopan Parlamenttivaalissa  3,1 %  kasvun verrattuna 2009 Eurovaaleihin ja yhden lisäpaikan Euroopan Parlamenttiin Jussi Halla-ahon noustessa Sampo Terhon rinnalle tekemään töitä Perussuomalaisten tulevassa ryhmässä yhteisten tavoitteidemme puolesta. Pohjois-Savossa saavutimme 4,2 % kasvun verrattuna 2009 Eurovaaleihin.

Tämä tulos tarkoittaa sitä, että nykyinen ryhmämme saavutti merkittävän vaalivoiton parlamenttivaaleissa. Kokoomuksen ryhmä EPP on vaalien suurin häviäjä.  ALDE,  johon  Keskusta kuuluu on vaalien toiseksi suurin häviäjä.  Myös Euroopan sosialistit kärsivät tappion.  Perussuomalaisten on mahdollista neuvotella Euroopan Parlamenttiin paikat uuteen isompaan ryhmään,  joka voisi nousta jopa ALDE:a suuremmaksi.  Tämä vaalitulos on meille voitto ja asetelmamme Euroopassa vahvistuvat!

Tulokset: 03/06/2014 09:39 CEST (Päivitämme lopullisen tuloksen).

EP_GROUPS

Kiitokset äänestäjillemme!

Kiitokset ehkokkaillemme ja taustavoimille sekä Perussuomalaisten kenttäväelle kaikkialla Suomessa!

Tästä on hyvä jatkaa!

Kirjoitettu 25.5.2014

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa