Savo-Karjalan vaalipiiri heräilee

Savo-Karjalan vaalipiiri heräilee

UUSI SAVO-KARJALAN VAALIPIIRI (Lähde: Tilastokeskus).

Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit on yhdistetty uudeksi Savo-Karjalan vaalipiiriksi. Tämä maantieteellisesti laaja vaalipiiri asettaa puolueiden kampanjaväelle ja ehdokkaille uusia haasteita, sillä matkaa vaalipiirin itäisimmästä äänestyspaikasta Ilomantsista länteen Vesannolle on 287 kilometriä ja matka-aikaa kelistä, liikennemääristä ja reittivalinnasta riippuen kuluu nelisen tuntia. Kiteeltä matkaa tulee 283 km ja Seppo Rädyn valtakunnasta Tohmajärveltäkin 275 km. Vastaavasti pituussuunnasta esim. Kiuruvedeltä Kiteelle tulee matkaa 303 km ja Ilomantsiin 302 kilometriä. Ehdokkailta vaaditaankin nyt myös motorisoitua ”jalkatyötä” ja hyvää kampanjasuunnittelun taitoa.

Nämä itäsuomalaiset maakunnat kuuluvat seuraavissa eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa samaan vaalipiiriin. Etelä-Savo yhdistettiin vastaavalla tavalla Kaakkois-Suomen vaalipiiriin. Yhdistämisten jälkeen Manner-Suomeen jää 12 vaalipiiriä. Vaalipiiriuudistuksen yksi peruste on ollut eri vaalipiirien ja ehdokkaiden yhdenvertaisempi kohtelu mm. suhteellisuuden ja äänikynnyksen suhteen. Ehdokkaiden kampanjatyöhön palavia matkakustannuksia ei liene uudistuksessa mietitty. Ukrainan kriisin laukaisema öljyn ylituotantotilanne tosin on laajojen vaalipiirien ehdokkaille nyt ylimääräinen ”Putin” –subventio.

Uudessa Savo-Karjalan vaalipiirissä ns. piilevä äänikynnys eli kansanedustajan mandaattiin tarvittavien äänten osuus koko vaalipiirin äänistä alenee merkittävästi aiemmasta. Uudessa vaalipiirissä se olisi ollut 31.12.2012 väestötilanteen pohjalta laskettuna alle 6 prosenttia eli samalla tasolla kuin useimmissa muissa vaalipiireissä. Edellisistä eduskuntavaaleista Arkadianmäelle kipusi Pohjois-Savosta 9 ja Pohjois-Karjalasta 6 eli yhteensä 15 kansanedustajaa. Tuorein väestölaskenta poiki Savo-Karjalalle yhden lisäpaikan parlamenttiin. Näyttääkin sille, että etenkin viimeisistä kahdesta paikasta tulee kova kisa nykyisten eduskuntapuolueiden (pl. RKP) kesken.

Vaalityö käynnistyy lähiviikkojen aikana toden teolla ja ensimmäiset ”hutunkeitot” saattavat näyttää jo suuntaa vaalipiirin heräämiselle. Vaalikentillä punnitaan alkavassa pelisuunnitelmassa, ketkä ottavat heti sisävuoron ja ketkä ulkovuoron. Vahva toripuolue perussuomalaiset ovat jatkaneet hyvää näkyvilläoloaan jo pian eurovaalien jälkeen. Myös muut puolueet ovat tulleet kentälle. Vahvan henkilökohtaisen jalkatyön lisäksi ehdokkaiden tulee nyt hallita omassa kampanjassaan edelleen tärkeät vaalikirjoitusten, painotuotteiden, printtimedian eli painetun sanan ja nyt myös aikaisempaa vahvemmin sähköisen viestinnän merkitys kampanjansa rakentelussa.

Onnea ja menestystä Savo-Karjalan alueen ehdokkaille ja reilun pelin henkeä turuille ja toreille. Sunnuntaina 19 huhtikuuta illalla vaaliuurnat sulkeutuvat ja vaalikansa kerääntyy seuraamaan vaalitulosten julkaisua. Savo-Karjalan vaalipiirissä saatetaan nyt jännittää viimeisiä kansanedustajapaikkoja aina puolille öin.

Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 19. huhtikuuta 2015. Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 8.–14. huhtikuuta ja ulkomailla 8.–11. huhtikuuta. Ehdokashakemusten viimeinen jättöpäivä on 10. maaliskuuta ja ehdokasasettelu vahvistetaan 19. maaliskuuta.

Kirjoitettu 18.1.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa