Pohjois-Savossa päänavaus seurakuntavaaleissa

Pohjois-Savossakin päänavaus seurakuntavaaleissa

Pohjois-Savossa oli seurakuntavaaleissa ehdokkaita sekä PS-listoilla ja PS-tunnuksin että myös muiden puolueiden ja sitoutumattomien yhteislistoilla.  Minna Reijonen teki vahvaa vaalityötä ja meni Kuopiossa läpi Järvi-Kuopion seurakunnasta. Lisäksi ehdokkaita meni läpi alustavien tuloksien mukaan mm. Rautavaaralla, Leppävirralla, Varpaisjärvellä ja Rautalammilla. (Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin ennakkotiedot).

Perussuomalaiset olivat ensimmäistä kertaa mukana kirkkovaaleissa puoluetunnuksilla. Puolue sai 2,5 prosentin kannatuksen.

– Kyllä tämä tyydyttävä avaus oli, mutta parantamisen varaa selvästi jäi, kirkkovaaleja perussuomalaissa koordinoinut projektijohtaja Ossi Sandvik kertoo.

– Täytyy ottaa huomioon, että perussuomalaiset ovat aikaisemmin olleet mukana puoluetunnuksettomilla listoilla. Monessa paikassa kävi nyt niin, että varsinkaan kaikki varttuneemmat ehdokkaat eivät halunneet vaihtaa listaa, jolta ovat tulleet aikaisemmin valituksi.

– Puolue on tukenut puoluetunnusten käyttöä. Mutta on ollut ymmärrystä sille, että osa ehdokkaista haluaa olla perinteikkäällä, puoluetunnuksettomalla listalla. Tärkeintä on ollut mukanaolo.

Sandvik muistuttaa, että kirkko on hyvin vanha ja hitaasti muuttuva instituutio. Äkkimuutokset eivät oikein kirkon pirtaan sovellu, Sandvik hymyillen muistuttaa ja jatkaa:

– Tulos voidaan tulkita niinkin, että tämä oli perussuomalaisten puolelta hienovarainen muistutus siitä, että olemme tulleet näkyvästi mukaan päätöksentekoon kaikkialla. Myös seurakunnissa.

PS VERKKOTOIMITUS

Kirjoitettu 11.11.2014

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa