Puheenjohtajan tiedonanto – Fimea -asiaan

Piirin puheenjohtajan tiedonanto piirimme toimijoille ja äänestäjille

Kuopiossa 16.3.2016

 

LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- JA KEHITTÄMISKESKUS FIMEAN SIIRTÄMINEN

 

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Pauli Ruotsalainen on kutsunut piirihallituksen jäsenet sähköisesti koolle antamaan piirin alustavan kannanoton lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean siirtosuunnitelmiin. Haluamme avoimesti kysyä piirimme päätöksentekijöiden kantaa asiaan ja selvittää myös mahdollisen sijoituspäätöksen perusteita tarkemmin, Pauli avaa.

On selvää, että Kuopion yliopisto, KYS ja alueellamme tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa harjoittavat yritykset, yhteisöt ja koko farmasia-ala hyötyvät Fimean synergiaeduista. Oleellista tulevissa ratkaisuissa onkin se, että Kuopion osaamiskeskittymä ja sen kehittäminen, resursointi turvataan ja vähintäänkin nykyinen henkilöstö säilyy, kuten onkin jo linjattu.

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin piirihallituksen jäsenet ovat aktiivisesti ajaneet Fimean säilyttämistä Kuopiossa ja asia oli esillä keskusteluissa ministeri Hanna Mäntylän vieraillessa Kuopiossa.

Tämän jälkeen Fimea –kysymykseen ja asian valmisteluun on vaikutettu hyvin voimakkaasti taustalta. Nyt esilletuotu suunnitelma tuli Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirille STM:n valmistelusta liki puun takaa, sillä tällaisia kaavailuja emme olleet osaltamme odottaneet.  Haluamme toimia ryhmänä Pohjois-Savon maakunnalle tärkeiden asioiden edistämisen puolesta. Seuraamme nyt valmistelun etenemistä alueellistamisen koordinointiryhmään, toteaa Pauli.

Fimean siirtoasiaa käsiteltiin Sonkajärvellä piirihallituksen kokouksessa 19.3.2016.

 

Lisätietoja:

Sähköposti:

pauli at pauliruotsalainen.net

Puhelin:

044 081 4224

 

Edit. 19.3. 2016 klo 20:00
Kirjoitettu 16.3.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa