Pauli Ruotsalaisesta kunniapuheenjohtaja

Tervossa 30.5.2017

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piiri ry:n Kevätkokouksessa.

Pauli Ruotsalaisesta Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin kunniapuheenjohtaja

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piiri ry kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseen 30.5.2017 Tervon
Lohimaassa. Kokouksessa päätettiin nimittää pitkäaikainen puolueveteraani, piirin entinen puheenjohtaja
Pauli Ruotsalainen, kunniapuheenjohtajaksi. Kyseinen nimitys on ensimmäinen laatuaan
piiriyhdistyksessämme.

Pauli Ruotsalaisen työ Perussuomalaisten ja Suomen hyväksi kantaa vuosikymmenten taakse. Hän on ollut
mukana puolueessamme sen perustamisesta alkaen, ollen rakentamassa vankkaa perustaa meille kaikille
mukana oleville jäsenille. Hänen kykynsä toimia järjestössämme on huomioitu läpi Suomen, aina
puoluejohtoa myöten. Puoleemme toimijoihin Pauli Ruotsalaisella on ollut aina lämpimät suhteet.

Tällä huomionosoituksella me nykyiset piirin aktiiviset toimijat haluamme kiittää Paulia hänen työstään ja
kannustaa olemaan aktiivisesti mukana taustajoukoissamme. Kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi
kerrallaan.

Kiitos Paulille!

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piiri ry

 

Lisätietoja:

Jani Kolehmainen
puheenjohtaja
Puh: 050 58 71 320
kolehmainenjani@nullgmail.com

Kirjoitettu 1.6.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa