Maamme itsenäisyyspäivänä

Kuopiossa 6.12.2016

MAAMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ

 

HYVÄ JUHLAVÄKI, HYVÄT NAISET JA MIEHET!

Edelleenkin, tuon tuosta, meiltä perussuomalaisilta kysytään – keitä te oikein olette, kenen asioita ajatte tai mikä on poliittinen ohjelmanne.

Olemme tavallista kansaa, taviksia, yleisimmin yksityisen palveluksessa olevia pienipalkkaisia palkollisia tai yksinyrittäjiä, jotka yksin tai perhe tukenaan tienaavat jokapäiväistä leipäämme. Olemme niitä kakuntekijöitä, jotka omalla työllään rakentavat osaltaan tämän maan taloudellista pohjaa ja vaurautta. Pidämme tärkeänä, että tämä vauraus jää kansantalouteemme eikä pakene pörssikapitalismin suosimiin veroparatiiseihin. Asetamme aina etusijalle oman kansan työn ja yrittämisen ja jos aikaa ja jaettavaa jää, niin sitten maailman parantamisen ja maailmojen syleilyn. Omat lapset ja vanhukset, sairaamme ja heikommassa asemassa olevat asetamme aina etusijalle.

Ohjelmamme pohjaa kristilliseen arvopohjaan, emme ole mikään uskonnollinen puolue mutta arvotamme tekemisemme kristillisiin arvoihin, joihin kuuluvat työn kunnioitus, armo ja anteeksianto sekä lähimmäisen rakkaus – koti ja isänmaa ovat meille pyhiä.

HYVÄT KUULIJAT

6.12. on meille suomalaisille tärkeä päivä. Tapana on talvi-illan pimentyessä sytyttää sinivalkoinen kynttilä. Kynttilä muistoksi ja myös tulevaisuuden varalle. Muistoksi sotiemme veteraaneille, jotka pahimman mahdollisen kohdatessa tekivät sen, mitä tehtävä oli.

Tippaakaan liioittelematta voidaan sanoa, että tavallisista suomalaisista miehistä koostuva kenttäarmeijamme, naistemme ja kotirintamamme tuella, kykeni viime sodissamme siihen, mistä moni kansa sai vain haaveilla. Maatamme ei miehitetty, pääkaupunkimme säästyi suuremmilta tuhoilta sekä vieraiden armeijoiden paraateilta.

HYVÄ YLEISÖ

Elämme muutoksessa. Ainoa, mikä tulevaisuudessa on varmaa, on muutos. Olosuhteet eivät koskaan pysy samanlaisina vuodesta tahi vuosikymmestä toiseen. Vakaus ja ennustettavuus, joihin monet pyrkivät, pyrkivät vaikka väkisin, ovat vain väliaikaisia. Toisinaan muutoksen vauhti on rajumpi, toisinaan verkkaisempi. Muutoksen patoaminen taas johtaa vääjäämättä äkilliseen ja usein ennakoimattomaan muutokseen.
Olennaista ajassamme on valmius muutokseen ja sen hallittuun ohjaamiseen. Tämä taas edellyttää ajan tasalla pysymistä ja työtä. Näihin me perussuomalaiset olemme olleet ja olemme valmiita.

Rakentakaamme kotiseutuamme ja maatamme yhdessä.

Hyvää itsenäisyyspäivää teille jokaiselle!

PS-kuntasihteeri Heimo Konttisen juhlapuhe Kuopion torilla 6.12.2016 klo 10.00

Kirjoitettu 7.12.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa