Syyskokouksen julkilausuma

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin syyskokouksen julkilausuma

Julkilausuma

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirikokousedustajat ovat hyvin mielissään uutisista, joissa kerrotaan, että nyt on tarjolla kymmeniätuhansia avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten. Yritykset palkkaavat enemmän kuin vuosiin uusia työntekijöitä. Piirikokousedustajat toivoisivatkin, että tälläisista positiivisista uutisista saataisiin suurempia otsikoita mediassa. Maamme hallituksen ajama tiukka talouspolitiikka alkaa tuottamaan tulosta uusien työpaikkojen muodossa.

Perussuomalaiset ovat jo nyt tehneet todellista historiaa. Maamme on tehnyt täyskäännöksen EU- ja maahanmuuttopolitiikassa. Seitsemään vuoteen ensimmäisen kerran laskettiin tuloveroja. Nykyinen oppositio, demarit ja vihreät, hallituksessa ollessaan vaativat päätöksen valtion sitoutumisesta tulevissa budjeteissaan yli 4 miljardin euron tuulivoiman syöttötariffin rahoittamiseen. Samat puolueet sijoitti viime vaalikaudella kansalta kysymättä veroeurojamme EVM:n Luxemburgin kassakaappiin 1,5 miljardia euroa. Siksi vihreiden ja demareiden osalta on kyseenalaista tuomita nykyiset budjettileikkaukset, koska heidän toimesta sosiaaliturvamme rahoituspohja on silvottu vuosikausiksi vuotamaan tuulivoimaloiden lavoilla ja euronpelastusprojektilla.

Perussuomalaisten vaatimuksesta nykyinen hallitus sulkee täysin tuulivoimaloiden syöttötariffijärjestelmän ensi vuonna eli uusia syöttötariffeja ei sen jälkeen enää myönnetä. Samoin Perussuomalaisten toimesta on nyt piikki kiinni euron tukiprojektista. Perussuomalaiset eivät ole koskaan hyväksyneet euron tukiprojektia. Emme nyt – emmekä tulevaisuudessa. Hallitusohjelmaan kirjattiin siksi selvästi, että mikäli EVM:ää joudutaan käyttämään, käytön tulee tapahtua nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa. On poliittista epärehellisyyttä väittää, että perussuomalaiset ja Suomen hallitus voisivat purkaa edellisten hallitusten tekemät EVM-sopimukset ja – sitoumukset. Piirikokousedustajat haluavatkin kannustaa aktiivisia jäseniämme kautta maakunnan kertomaan kansalaisille ministeriryhmämme saavutuksista. Hallituksessa olemme lunastaneet monet vaalilupauksemme hyvin ahtaassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa.

Kuntavaalit ehdokasasetteluineen on ovella. Piirikokousedustajat uskovat että tuplaamalla edellisten vaalien ehdokasmäärän tulemme olemaan suurimpia kuntapuolueita koko maakunnassa. Tähän meillä on mahdollisuudet, kun laitamme jokainen itsemme täysillä peliin. Meidän on muistettava, että kuntavaaleissa ehdokasmäärä korreloi suoraan äänimääriin.

Perussuomalaiset on ollut ainoa puolue, joka on puolustanut voimakkaasti kunnallista itsemääräämisoikeutta. Vuoden 2010 jätevesilaki kumoon -projektia on jatkettava nyt kuntatasolla. Aiemmin muut puolueet puhuivat vain ympäristövaikutuksista. Perussuomalaiset todistivat, että ylimitoitetut jätevesivaateet on tehty ainoastaan hyödyntämään bisnesmiehiä ja maksumiehiksi yritettiin laittaa syrjäseudun suomalaiset. Hallitusohjelman kautta saatiin tähänkin asiaan korjaus. Jätevesilakia on sovellettava tolkullisesti ja estettävä uusi rahastuskeinottelu. Piirikouksen mielestä ketään ei saa pakottaa vastoin omaa tahtoa jätevesiosuuskuntiin. Nämä ratkaisut ovat kunnan itsenäisen päätöksen piirissä.

Piirikokousedustajien huolenaiheena on myös lähes jokaista kuntaa vaivaava vakava homeongelma. Asukkaiden oireilua ei ole otettu tosissaan. Sairastuneet joutuivat painimaan pitkään lääkäreiden kanssa, puhumattakaan kuntien terveysviranomaisista, ennen kuin saivat oikeutta. Kunnan itsenäisesti päätettävillä rakennusluvilla ja valvonnalla voidaan huolehtia, että homerakentaminen loppuu.

Huolehditaan myös kuntakohtaisilla hankintasäännöksillä, että oman kuntamme työläiset ja yritykset työllistyvät ensisijaisesti kuntiemme omissa investoinneissa ja palveluissa. Silloin varmistetaan kuntiemme verokertymä, joilla palvelut sitten kustannetaan.

Piirikokousedustajamme uskovat että, kun kuntalaiset oivaltavat, että perussuomalaiset ovat se ainoa voima, joka huolehtii näistä asioista. Niin valtuutettujemme määrä voi todella tuplaantua. Tehdään tulevista vaaleista taas todellinen voiman näytteemme. Yhtenäisenä ja toisia tukevana joukkona me pystymme siihen.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa