PS-ministeriryhmän terveisiä – Vapun alla

Perussuomalaisten ministeriryhmän terveisiä

Taksiliikenteen avaaminen ja liikennekaari

Viime viikonvaihteen molemmin puolin käytiin julkisuudessakin vilkasta keskustelua hallituksen erimielisyyksistä ns. liikennekaaripaketissa. Yksittäisenä asiana eniten huomiota herättää taksiliikenteen avaaminen kilpailulle.

Kiistan tausta on yksinkertaisuudessaan tämä: Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on valmistellut liikennekaarta kaikessa hiljaisuudessa jo pitkän aikaa. Viime viikolla hän kävi puhumassa suunnitelmistaan PS:n ministeriryhmälle. Emme innostuneet. Pyysimme nähtäväksemme lausunnoille lähetettävän materiaalin – ministeri kieltäytyi. Palaverissa torppasimme esityksen taksiliikenteen avaamisesta kilpailulle. Sanoimme, että asian kanssa ei kannata tulla julkisuuteen, koska joudumme heti ampumaan ehdotuksen alas, mikä ei näytä hallituksen yhtenäisyyden kannalta hyvältä. Berner ei kuunnellut, vaan toimi niin kuin itse halusi. Lopputuloksena julkinen erimielisyys.

Sinänsä itse asia on päivänselvä: Perussuomalaiset eivät hyväksy taksiliikenteen avaamista kilpailulle. Taksijärjestelmä toimii Suomessa hyvin. Suomalainen taksi on luotettava. Emme halua siirtyä Ruotsin kaltaiseen järjestelmään, jossa valvonta katoaa ja hinnat karkaavat pilviin.

Perussuomalaiset puolustavat työtä ja yrittämistä

Hallitus pureutuu oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin johdolla työllisyysasteen nostoon, työpaikkojen lisäämiseen ja yrittämisen edellytyksien parantamiseen. Hallitus mahdollistaa ja kokeilee erilaisia malleja. Perussuomalaisten lähtökohta on, että teemme kaikkemme, että suomalaiset pääsevät paremmin töihin ja työnteko on kaikille kannattavaa.

Hallitus tekee mm. merkittäviä uudistuksia työttömyysetuuksien käyttöön. Jatkossa työttömyysetuuksia voidaan käyttää rahoittamaan starttirahaa, palkkatukea ja liikkuvuusavustusta. Käytännössä tämä mahdollistaa entistä useammalle mahdollisuuden saada näitä etuuksia.

Uudistuksella myös varmistetaan se, että jokavuotinen työllisyysmäärärahojen loppuminen siirtyy historiaan, sillä starttirahan ja palkkatuen rahoitus hoidetaan peruspäivärahasta. Ei olekaan yllätys, että tätä uudistusta ovat kehuneet niin ay-liike kuin yrittäjätkin.

Media ja oppositio ovat pitkin viikkoa syyttäneet hallitusta orjatyövoiman käytöstä ja halpatyömarkkinoiden luomisesta. Faktat puuttuu ja niitä vääristellään. Hallituksen esittämä työnäytekokeilu mahdollistaa työttömälle tilaisuuden osoittaa taitonsa potentiaaliselle työnantajalle ja päästä takaisin työelämään – mikäli hän itse niin haluaa. Ketään ei pakoteta työnäytteen antamiseen vaan se perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.

Yrittäjyyden edellytyksiä parannetaan mm. yksinyrittäjien tukipaketin ja innovaatiosetelin voimin. Näiden toimien myötä ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on yrittäjälle kannustavampaa ja itsensä työllistäminen sivutoimisesti helpottuu.

Lisäkeinoja työllisyyden parantamiseen

Valtion rahoittamaa työttömyysturvaa voi jatkossa käyttää työttömän starttirahaan, palkkatukeen ja liikkuvuusavustukseen. Tämä uudistus tuo joustavuutta työllisyysmäärärahojen käyttöön ja takaa niiden riittävyyden.

Jatkossa työtön ei voi enää kieltäytyä kokoaikatyöstä sen vuoksi, että työttömyysturva on suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Jos oman alan työtä ei ole tarjolla, TE-toimistossa voidaan tarjota muunkin alan työtä jo heti työttömyyden alussa.

Työttömyysturvan työmatkoja koskevia säännöksiä muutetaan esimerkiksi siten, että jos työttömällä on oma auto, sitä tulee käyttää työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella.

Työttömien tulisi osallistua pääsääntöisesti kaikkiin heille tarjottuihin palveluihin. Samalla TE-toimiston palveluita parannetaan. Työtarjouksia, työnhakuvalmennuksia ja omaehtoista työnhakua lisätään.

Näiden uudistusten myötä Suomi ottaa työttömyyden hoidossa ison askeleen kohti muita Pohjoismaita. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa vastaavankaltaiset työttömiä velvoittavat toimenpiteet ovat olleet käytössä jo pidempään.

Uudistusten punainen lanka on hyvin yksinkertainen: haluamme lisätä työllisyyttä. Haluamme saavuttaa ison tavoitteemme: 110 000 uutta työpaikkaa. Me olemme Suomen suurin työväestön puolue. Me ajamme työntekijöiden asiaa. Me myös puolustamme työttömiä. Emme syyllistä heitä vaan haluamme auttaa heitä pääsemään työnsyrjästä kiinni.

Rötösherrat kuriin

Hallitus hyväksyi tiistaina uuden harmaan talouden torjunnan strategian. Ohjelmassa panostetaan siihen, että ennaltaehkäisevillä toimilla estetään ja vähennetään yritystoiminnassa tapahtuvaa harmaata taloutta ja talousrikollisuutta. Strategian myötä eri viranomaistahojen yhteistyötä lisätään ja myös kansainvälinen ulottuvuus otetaan huomioon. Konkreettiset toimenpiteet esitellään kevään aikana.

YLE:llä on hallussaan julkisuudessa paljon kohutut Panama-paperit. Hallitus on vedonnut YLE:en että se luovuttaisi paperit verohallinnolle ja poliisille, jotta veronkiertäjät voitaisiin saattaa vastuuseen. Perussuomalaisten ministeriryhmä kannattaa tätä vetoomusta. Nyt on yhteistyössä löydettävä keinot, joilla voidaan kaikin mahdollisin tavoin edistää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Tehdään parempaa Suomea yhdessä! – Hyvää Vappua!

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa