Pohjois-Savo – Julkilausuma

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piiri

JULKILAUSUMA

18.6.2016

 

POHJOIS-SAVOSSA ENNAKOIVAA HUOMIOTA TIESTÖN KUORMITUKSEN KASVUUN

Perussuomalaiset ovat Pohjois-Savossa edelleen huolissaan tiestön korjausvelasta. Vaikka pitkään ajamamme Jännevirran siltahanke ja osa puoltamistamme tiehankkeista ovatkin nyt alkaneet ja etenemässä, maakuntamme tiestö on koko maakunnan alueella paikoin todella huonossa kunnossa.

Kuopiosta sekä etelään että pohjoiseen liikennevirtoja syöttävä 5-tie on edelleen sekä kapeutensa, huonon kuntonsa ja rajoitustensa vuoksi liikenteen sujuvuutta vaikeuttava.

Rataverkkoamme on huollettava ja kunnostettava ja rataturvallisuuteen ja tasoristeyksiin kiinnitettävä huomiota. Tästä asiasta meillä on monia koskettanut surullinen esimerkki kevättalvelta.

Haluamme muistuttaa tuoreisiin tilastoihin pohjautuen, että Pohjois-Savon liikenteessä on menehtynyt nyt poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Osa tämän huolestuttavan tilastoluvun kasvusta lankeaa huonokuntoisen tiestön ja tasoristeyksiemme puutteiden kontolle.

 


 

Perussuomalaiset haluavat edistää liikenteen turvallista sujuvuutta ja tiestön kestävää suunnitelmallista kehittämistä kaikkialla Pohjois-Savossa.


 

Äänekosken Metsä Fibre rakentaa juuri uuden sukupolven biotuotetehdasta, joka valmistuessaan lisää metsäteollisuuden korjuuketjujen liikennettä merkittävästi myös Pohjois-Savossa. Kuopion Sorsasaloon suunnitteilla oleva FinnPulpin biotuotetehdas lisää Pohjois-Savon teiden kuormitusta edelleen. Kabotaasiliikenteen avaaminen lisännee jossain määrin isomman kuljetuskaluston liikennettä myös Pohjois-Savon ja satamien välillä. Pohjois-Savossa kannetaankin näistä syistä jo nyt huolta tiestömme kestävyydestä kuormituksen kasvaessa.

Pohjois-Savossa on kiinnitettävä valtateiden ja kantateiden ohella huomiota myös alempiasteisen tieverkon rakenteelliseen perusparannukseen ja kunnossapitoon liikennevirtoja ja kuormitusta ennakoivasti. Määrärahoja on tästä näkökulmasta katsoen löydyttävä myös metsäteiden ja yksityisteiden hoitamiseen.

Tiestön korjausvelka ja ennakoiva tieverkoston suunnitelmallinen hoitaminen ei voi jäädä Pohjois-Savossa nyt odottamaan!

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa